Luotettavasti ja monipuolisesti apua arkeen, sekä juhlaan.
Huolehdimme siivouksesta ja muista askareista niin kotona, kuin pihalla.
Voimme tarvittaessa asioida puolestasi ostoksilla tai lähteä yhdessä
asioille.
Ota yhteyttä niin suunnitellaan yhdessä sinulle sopiva kokonaisuus!
Kodinhoito on iso kokonaisuus, josta ei tarvitse huolehtia yksin. Siivous, ruuanlaitto, pyykkihuolto, ostokset, tavaroiden ja kaappien organisointi tai mikä mieleen tuleekaan, olemme avuksi.
Voimme viettää aikaa, seurustella ja tehdä mukavia asioita yhdessä. Toveri voi toimia saattajana, asioida puolestasi tai voitte yhdessä lähteä asioille, kuten kauppoihin, ulkoilemaan, harrastuksiin, vierailuille ja tapahtumiin.
Noudatamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sekä Työterveyslaitoksen antamia suosituksia
Olemme Sipoon, Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan, Mäntsälän, Helsingin, Vantaan, Porvoon ja Pornaisten -alueen hyväksymä yksityisen kotipalvelun tukipalvelujen tuottaja.
Kotitalousvähennys tarkoittaa helpotusta veroihin. Kotitalousvähennystä saat töistä, jotka ostat omaan, puolison vanhempien, isovanhempien kotiin tai vapaa-ajan asunnolle.
Käytämme pohjoismaisella ympäristömerkillä, eli joutsenmerkillä varustettuja pesuaineita.